Mitä ihminen tekee muistoilla? Joskus sitä vaan päätyy siihen lopputulokseen, ett olis paljo helpompaa jos ei muistais mitään mitä joskus on tapahtunu. Sitko miettii niitä ihania oioi-aikoja, ni sit tulee kauhee ikävä ja kaipuu semmoseen mitä ei voi saada takasin. Nytki katottiin tos semmonen kiva kesävideo (pillurallia! :D) ni tuli iha hirvee ikävä kesään ja niihin kaikkiin seikkailuihi ja meisinkeihi mitä sillon oli. Totta kai sinnekki mahtuu semmosia epämiellyttäviä asioita, mut niistä nyt ei tietenkään puhuta. ;D

Mut oliskohan se sit helpompaa vaan, ett ei muistais mitään? Sillai ko Heroesiski, joku tulis ja pyyhkis sun muistin pois. Olisko sillon sit oikeesti helpompaa? Sit sitä varmaan valittas, etko tarvii kirjottaa kaik ylös, ett voi myöhemmin muistella kaikkee. Olisha sit tietty semne vaihtoehto, ett muistot ei pomppais aral paikal mieleen, ett muisti olis tilannetarkka. Sillonko on muutenki semmonen itku-olo, ni ei siihen sillon kaipaa mitään muistoja mieleen, mitkä tekee viel huonomman mielen itellensä. Ja minkä takia muistojen tarvii olla niin pikkutarkkoja? Semmoset pienetki jutut mitä ympärillä on, voi herättää niin ihanan muiston mieleen ja sit alkaa poruttaa, ko tulee niin kauhee ikävä siihen oloon mitä sillon joskus oli.

Kuitenki kaikesta huolimatta pitää hyväksyä tää tilanne mikä on. Ehkä sitä joskus sit joutuu johonki onnettomuuteen ja ei muista enää mitään. Sillon pitää ajatel positiivisel taval: "Kuitenki ne muistot oli liian hyviä ja niitä ei enää ois saanu takasin, joten parempi unohtaa ne."

Huomenna ois sitte viimine päivä koulua tätä jaksoo. :s Sit alkaaki koeviikko ja se menee taas jälleen kerran niin päi persettä ko vaa mennä voi. Äikkä ja uskonto on semmoset mistä "varmuudella" pääsee läpi. Kuitenki mun tuurilla en käsitä niistäkä yhtää mitää ja kaik menee widhuillens. Koeviikon jälkeen tulee normisti uus jakso ja mulla ei oo mitää kirjoja. Eikä mulla oo ees rahaa ostaa mitään uusia kirjoja. Tarvii vaan toivoo, ett jostain sais niihinki sit revittyä rahat. Ens jaksos on psykoo mihin välttämättä haluan kirjat ja enkkua ja Salomaa, ni on pakko ostaa uus kirja tai muuten se repii mun perseeni.

Kauhee angstiolo ja mikää ei tunnu menevän hyvin. Joskus aattelin etten mä oo mikää heikko ihminen, oon niin paljo kestäny. Mut oonpa sen ainaki itestäni oppinu, ett oikeesti oon ihan hirvee itkupilli ja poraan joka vitun asiasta. Ehkä mä tästäki opin jotain? Ehkä mä nyt opin ja oon seuraavalla kerralla viisaampi mitä mun ihastumisiin tulee ja en enää oo niin hyväuskonen ja luota ihmisiin.

Opin kiittämään viel joskus tästä mitä nyt koen, opin olemaan varovaisempi, opin olemaan ilkeempi. "Oon vaan rehellinen."

[-I realised I meant nothing to you-]